Miten minusta tuli riippuvainen?

Siinä mie oon. Täysin viaton riippuvaisen alku ekalla reissulla.

Vaikka en muista tosta hetkestä mitään niin uskon, että tästä se on alkanut. Tuolloin musta tuli reissuriippuvainen.

Lueskelin mun vauvakirjaa muutama päivä sitten, ja hämmennyin miten oon jo niin pienenä muovautunut ihmiseksi joka olen tänään. Kuvia meren rannalla, maailman levein hymy suullani, todistuksia ala-asteelta joissa kerrotaan, että olen ymmärtänyt kielitaidon tärkeyden matkoillani sekä tarinoita iloisuudestani, jääräpäisyydestäni ja rakkaudesta ulkoiluun.

Se joku tunne mikä mulle tulee aina kun astun lentokentälle, on tuntunut jo silloin. Se rauha minkä tunnen mun rinnassa kun kuulen aaltojen äänen, on tuntunut jo silloin.

Se kaikki mitä olen tänään, olen ollut jo tuolloin.

Äiti kutsui mua pienenä kyläluudaksi, kun halusin aina pakata repun ja lähteä jonnekkin. Oon kyllä ollut maailman onnekkain, kun mun vanhemmat on antanut mulle mahdollisuuden nähdä maailmaa ja opettanut sen kaiken uteliaisuuden jonka omaan nyt. Toivon, että pystyn tarjoamaan saman mun omille lapsille jonain päivänä.

Yksi mun elämää eniten muokkaavista reissuista tapahtui 12-vuotiaana. Lähdin yksin tuntematta ketään kolmeksi viikoksi kielimatkalle. En edes silloin tajunnut kuinka rohkea olin! Sillä reissulla tapasin ihan mahtavia tyyppejä, sain lisää kielitaitoa sekä kasvoin ihmisenä. Toi kokemus rohkaisi mua vihdoin varaamaan sen vapaaehtoistyömatkan. Jos uskalsin noin nuorena, miksi en uskaltaisi nyt.

Jossain kohtaa kuitenkin kadotin itseni.

Mun unelmista tuli mulle liian suuria ja ajattelin etten saavuta niitä. Aikuiseksi kasvamisen myllerryksessä taisin unohtaa mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Kun selailin vanhoja kuvia, tajusin etten tuolloin matkustanut oikeastaan yhtään. Se on ehkä yksi syy miksi tunsin olevani niin eksyksissä.

Hämmennyin kun lähdin opiskelemaan matkailualaa ja en tuntenut sitä omakseni. Ala jonka piti olla ihan mua varten. Ajattelin, että jos pääsen sinne kouluun, mun unelmat alkaa toteutua ja pääsen tekemään sitä mun juttua. Kun valmistuin, se ei ollutkaan sitä. Jotenkin aina tiesin, että matkailu on sitä mitä mun kuuluu tehdä, tavalla tai toisella. En vain löytänyt sitä omaa keinoa.

Valmistumisen jälkeen aloin etsiä sitä, mutta mulla taisi olla vähän vielä kasvamista silloin. Musta tuntuu, että vasta pari vuotta sitten löysin itseni uudestaan. Tunsin taas unelmien vyöryvän päähäni ja aloin uskoa itseeni. Päätin, että elämä on liian lyhyt.

Nyt tiedän mitä haluan, enkä aio antaa minkään estää sitä! Haluan nähdä enemmän maailmaa, ympäröidä itseni hyvällä energialla, oppia uusia asioita ja kasvaa. Kuljen omaa polkua ja toivottavasti löydän siltä jotain kertomisen arvoista.

Oon ylpeydellä riippuvainen. Koska mä reissaan ollakseni elossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *