Passi ja hammasharja

Lähtö on muutaman päivän päästä ja nyt se alkaa tuntua todelliselta. Unohtuukohan multa jotain, selviänkö yksin koko lentomatkan? Tää on siisteintä ikinä, voisko se lähtö päivä jo tulla. Näitä ajatuksia mun päässä on pyörinyt viime päivät. Kaikki on aika pitkälti pakattu ja oisin jo ihan valmis lähtöön.

Mietin jo miltä se lähtö aamu tulee tuntumaan. Viime viikot on mennyt aika innostuksen sekä pelonsekaisin tuntein.

Odotuksia?

Multa on kyselty aika paljon mitä odotan reissulta, millaista luulen siellä olevan ja miten tuun pärjäämään.

Lähden tälle matkalle aika avoimin mielin. Mitään luksusta en todellakaan odota, koska sellaiselle reissulle en ole lähdössä. Ainut mitä odotan tältä reissulta on kokemus. Kokemus, jota en usko saavani mistään muualta. Haluan nähdä sitä puolta maailmasta miltä moni sulkee silmänsä ja sitä kautta oppia arvostamaan niitä oikeita juttuja. Oppia kuinka pieniä mun omat ongelmat varmasti on.

Ja kyllä mie pärjään. Oon vahvempi mitä monet luulee.

Mitä mukaan?

Tällä reissulla pakkaus prokin on ollut vähän sormi suussa. Pitäisi pakata yli 30 asteen helteeseen, maahan jossa ei ole merituulta ja töissä pitäisi olla pitkät vaatteet. Nyt ei nimittäin voi mennä sillä perus mahdollisimman vähän periaatteella, vaan pitää ottaa vapaa-ajalle omat vaatteet ja töihin omat. Töihin mun oli löydettävä jonkunlaisia pellava vaatteita. Onneksi tiesin kelle soittaa. Mun tätille, joka on koko ikänsä käyttänyt pellava vaatteita. Sieltä sain hänelle pieneksi jääneitä ihania pellava housuja jotka on täydellisiä töihin!

Reissun jälkeen päivittelen tänne menikö pakkaus ihan mönkään, mitä olisi tarvinut ja mitä olisi voinut jättää pois vai menikö ihan nappiin.

Näytän ihan ekaluokkalaiselta tän valtavan rinkan kanssa!

Unelmista totta.

Tää haave vapaaehtoistöistä taisi alkaa jostain luontodokumentista. Oon ihan hulluna niihin! Ennen suunnittelin, että haluan lähteä auttaa eläimiä. Mutta vähän ennenkuin varasin reissun, mun mieli muuttui. Tuntuu, että ensin pitäisi auttaa ihmisiä, jotta sitten olisi enemmän ihmisiä ketkä haluisi auttaa eläimiä.

Tuun ihan varmasti vielä joskus lähtemään sellaisellekkin reissulle.

Tää tuntuu ihan uskomattomalta. Vihdoin toteutan mun pitkä aikaisen unelman. Mutta hurjinta tässä on se, että lähen yksin. Vaikka toisaalta jo jännittää, nii sitten ei kuitenkaan yhtään. Ootan vaan jo innolla! Tiiän, että kun lähen yksin, saan tästä niin paljon enemmän irti.

En ymmärrä mistä oon repiny tän rohkeuden. Hyppään ihan tuntemattomaan. Kai siinä jotain hulluutta tarvii olla takana, tai sitten vaan tarpeeksi pahat vieroitusoireet reissuriippuvuudesta.

-Seikkailija Nanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *